Kissat aisoihin!

Pamfletti lasten puhtaiden ja turvallisten leikkialueiden puolesta

Yksi asioista, mitä ei ymmärrä, on se, että kaupungin eläintarhassa isot kissaeläimet pannaan häkkeihin, 
mutta pienet kissaeläimet saavat juosta kaupungilla ulkona vapaasti ja töhriä pikkulasten hiekkalaatikot jätöksillään.
Tiedetään esimerkiksi tapaus Helsingistä, jossa lapset eivät ole koskaan päässeet oman pihansa hiekkalaatikkoon leikkimään sen vuoksi, että naapurin kissat ovat omineet sen vessakseen, ja tämän vuoksi lasten hiekkalaatikossa on terveydelle vaarallisia kissojen pissakakkajätöksiä. 
Isännöitsijä ei ole kuitenkaan suostunut hankkimaan kerrostaloyhtiön lapsille peitettävää kannellista hiekkalaatikkoa, 
johon kissat eivät pääsisi, koska kuulemma joku teinihuligaani tai juoppokovis menee kuitenkin aina ja rikkoo hiekkalaatikon kannen. Siis toisin sanoen joku ihminen. 

Sitten, jos menee valittamaan asiasta ympäristötarkastajalle, kun sehän ei ole lain mukaan sallittua, että lapset leikkivät likaisella hiekalla, niin joku isännöitsijän kaveri tulee ja vie koko hiekkalaatikon taloyhtiön pihalta pois ja kuittaa asian hoidetuksi. 
Näin lapset jäävät kokonaan ilman leikkipaikkaa, 
kun kissanomistajat ovat täysin piittaamattomia laskiessaan lemmikkinsä vapaasti ulos kerrostaloalueilla. 
Iso taiteilija on sitä mieltä, että hiekkalaatikko on leikkipihan perustarvike, 
jossa lapset ikään, sukupuoleen ja kansalaisuuteen katsomatta voivat kavereina leikkiä yhdessä ja tutustua toisiinsa, 
ja että on ajattelematonta törsätä yhteiskunnan verorahoja jälkeenpäin moneen muuhun yhteiskunnan jäsenen jälkihoitoon, kun perusasiat, kuten leikkipihan hiekkalaatikko, eivät ole kunnossa.
Voisitteko te lukijat valistaa kissanomistajia kytkemään kissansa valjaisiin, 
sillä pienituloiset lapset, joilla ei ole kannellista hiekkalaatikkoa leikkipihallaan Helsingissä, 
menettävät leikkitilojaan ja -kavereitaan vapaanakulkevien lemmikkikissojen vuoksi!




Lasten hiekkalaatikko on turhan suuri ja kallis vessa kissalle.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Leikkipaikoilla kuljeskelevat lemmikit ärsyttävät – Saako kissa kulkea vapaana?
02.09.2011 15:30 (Päivitetty 02.09.2011 15:47)

MTV3 - Milja Atu

Vapaana ulkoilevat ja hiekkalaatikkoja vessoinaan käyttävät lemmikkikissat kismittävät pihoilla ja leikkipaikoilla. Lain kanta asiaan on jäänyt monelle epäselväksi, ja kissan vapaana pito herättää kiivaita tunteita puolesta ja vastaan.

Ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisista toteaa järjestyslain käytännössä kieltävän kissojen valvomattoman vapaana pidon taajamassa, sillä lain mukaan kissalla ei ole asiaa esimerkiksi leikkipaikoille, urheilukentille tai vaikkapa uimarannalle.

–Järjestyslaissa on tietyt paikat, missä kissa ei saa olla, kuten leikkipaikat ja piha-alueet, jotka ovat ihmisten oloon pyhitetty. Omistajan pitää huolehtia, että kissa ei siellä vapaana liiku, Kujala sanoo.

Vaikka kissa siis periaatteessa saisi kulkea kytkemättömänä, on vapaana juoksevan kissan kulkemista kielletyillä paikoilla mahdoton valvoa. Kaupunkiolosuhteissa Kujala suosittaakin kissojen ulkoiluttamista valjaissa.

–Leikkipaikkoja ja vastaavia on asuintalojen pihoilla, ja käytännössä kissoilla on taipumusta hakeutua näille alueille muun muassa tarpeilleen. Sehän on kielletty.

Valituksia tulee

Selvää kuitenkin on, että laista lipsutaan, ja monet antavat kissansa kulkea omine lupineen. Poliisi saa aika ajoin valituksia tunkeilevista kissoista, mutta tehtäväjonon kärkeen kurittomat katit eivät kiilaa.

Kissasta kiusaantuneen tulisi viranomaisten sijaan ottaa yhteyttä eläimen omistajaan, mikäli omistaja on tiedossa. Asiasta olisi hyvä keskustella taloyhtiön sisällä.


Lemmikkikissaa ei saa vahingoittaa, vaikka se tontille tunkeilisikin. Poliisin tietoon ei tule useinkaan tapauksia, joissa oikeus olisi otettu omiin käsiin ja lemmikkikissa olisi joutunut ilkivallan kohteeksi. Suurin osa vapaana kulkevista kissoista on lain suojaamia lemmikkejä, eivätkä villiintyneitä eläimiä.

–Villikissa on periaatteessa lainsuojaton, mutta on hankala määritellä, mikä on villi ja mikä vain vapaana. Metsästyslain säännös, että villikissan saisi periaatteessa tappaa, ei ole kovinkaan käytetty. Kaupungissa ei ainakaan.

Omistaja voi saada sakkoja

Mikäli omistaja ei kehotuksista ja keskustelusta huolimatta pidä lemmikkiään kurissa, voi kissan ulkoilusta periaatteessa seurata sakkoja – kuten esimerkiksi koirankin jätösten keräämättä jättämisestä.

–Järjestyslaissa on sakkomahdollisuus tällaisesta, Kujala muistelee.

Teoriassa myöskään hiekkalaatikon sotkemisesta ei pääse kuin koira veräjästä. Kujala huomauttaa, että lemmikin omistajalla on vahingonkorvausvelvollisuus eläimensä rötöstelystä.

–Ilman muuta omistaja on vastuussa eläimestään ja siitä vahingosta, jota se aiheuttaa. Pitää kuitenkin osoittaa, että vahinkoa on syntynyt, kissa käynyt tarpeillaan ja hiekka pitää kelpaamattomana vaihtaa. En ole kuullut, että olisi näin ollut, mutta vahingonkorvausoikeudellisesti se on mahdollista. Jos vahinkoa on aiheutettu, omistaja vastaa.

Koiran omistajan tai haltijan on pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle.
Koira ei saa päästä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille, yleiselle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.
Nämä säädökset koskevat myös kissaa.
Lähde: järjestyslaki 14 §

http://mtv3.mobi/uutiset/uutiset/kotimaa/2011/09/1383566.xml