Tuntematon kalevala; osa 13/24
... Niinpä Ilmarinen lähti. Hän käveli hitaasti meren rannan luo, ja lysähti lähimpään hiekkakasaan. Katseli merta ja tähtiä. Ja jostain kumman syystä häneltä vieri pari kyyneltä.
- Mitä mä tässä enää itken? Kaikki on jo melkein menetetty. Äiti sanoi aikanaan, että kaikki järjestyy, mutta mun kohalla mikään ei järjesty. Ja silloin kun mä itkin, äiti tuli halaamaan mua, ja sano et kaikki on okei. Mutta isä sano että miehet ei itke, ja että he ovat vahvoja. Eli mä oon varmaan joku epäonnistunut lapsi, kenellä ei ole perhettä, tai edes ketään, johon voi luottaa, jos Meredithiä ei lasketa. Ja mä annoin niiden vartijoiden viedä hänetkin. Ei musta oo mihinkään.
Hän peitti kasvonsa käsillään, ja antoi kaikkien murheiden vain virrata häneen.
Kommentit