Kesäinen koivumetsä

Kolmevuotiaan lapsen maisemamaalaus "Kesäinen koivumetsä" - "Summery birch forest", painting by a three year old girl


Tämä maalaus syntyi eräänä heinäkuisena lauantai-iltana, kun lähdimme ulos maalaamaan.

Istuimme kalliolla ilta-auringon paisteessa ja aloimme maalata kauempana näkyvää koivumetsää,
jonka edessä olivat tuolit ja pöytä ja jonka takaa ilta-auringon säteet pilkottelivat.

Sitten jostain siihen ilmestyi teini-ikäinen poika ja kävi metsän eteen penkille istumaan. Hän sytytti jonkin erittäin pitkän valkoisen savukkeen ja jäi yksikseen polttamaan sitä siihen, keskelle ison taiteilijan maalauskompositiota, ja poltettuaan tämän erikoisen sätkänsä sekä juotuaan mukanaan tuoman energiajuomatölkin, tuo poika lähti pois ja jätti tölkin siihen pöydälle, vaikka roskis oli viiden metrin päässä.

Ison taiteilijan luonnostelut keskeytyivät siihen, kun kaunis kompositio oli rikottu pitkäksi aikaa. Hän ei ole myöskään sen koommin ehtinyt palata kyseisen maalausluonnoksensa äärelle. Ohessa kuitenkin pikku taiteilijan maalaus samasta aiheesta, jonka ehdittiin saada valmiiksi jo silloin.

Kommentit