Kolmevuotiaan lapsen taiteesta ja sen tekemisestä
Kolmevuotiaan lapsen kädessä pysyy
akvarellipensseli mainiosti, mutta ympäristö kannattaa suojata. Myrkyttöminä
valmistetut akvarellit eli vesivärit soveltuvat mainiosti pienille lapsille ja
mahdolliset vaatteisiin eksyneet väritahrat poistuvat mainiosti pesukoneen
kautta.
Kolmevuotiaan lapsen käsitetaide puolestaan on
parhaimmillaan korkeaa runoutta.
Tästä esimerkkinä Miniatyyrian runoblogiartikkeli huhtikuulta 2011: ”Kun olet kasvanut pieneksi, voin kiivetä
sinun selkään”.
Kyseinen lapsen ajatus taipuu mainiosti esim. haikurunoksi,
jota vanhempi voi tarvittaessa jatkaa vaikka seuraavaan tapaan:
Kun kasvanut oot /
pieneksi, voin kiivetä
sinun selkääsi /
ja ratsastaa yhdessä
ääreen ilon ja naurun
Kolmevuotiaan lapsen valokuvaus on vielä
kovasti haparoivaa ja pienen lapsen käteen järjestelmäkamera ja linssi ovat
liian painava yhdistelmä,
kuten oheisista kuvista blogiartikkelissa Ensimmäisiä kuviani äidin järkkärillä voit nähdä.
kuten oheisista kuvista blogiartikkelissa Ensimmäisiä kuviani äidin järkkärillä voit nähdä.
Taidenäyttelyä töistään ei kolmevuotias vielä
itse saa aikaiseksi, mutta ryhmätyönä sellaisen voi tehdä, kuten voit lukea artikkelisarjasta Kolmevuotiaan lapsen ensimmäinen taidenäyttely,
jonka löydät oheisesta linkistä.
jonka löydät oheisesta linkistä.
Mainituksi ryhmätyön jäseneksi riittää jopa
pelkkä oma äiti, mutta ideaalista voisi olla,
jos mesenaattina toimisivat muutkin tahot, kuin pelkästään lapsen omat vanhemmat.
jos mesenaattina toimisivat muutkin tahot, kuin pelkästään lapsen omat vanhemmat.
Joitakin esimerkkejä kolmevuotiaan
akvarelleista löydät seuraavista linkeistä:
Tässä seuraavassa linkissä näet
kolmevuotiaan lapsitaiteilijan itse akvarellityönsä ääressä ja sitä seuraavassa kuvalinkissä näet puolestaan kolmevuotiaan lapsen piirtämässä ipadilla.
Kolmevuotiaan lapsen piirustusjälki on kaikessa
karismaattisessa yksinkertaisuudessaan viehättävää. Esimerkkinä siitä
kolmevuotiaan lapsen lyijykynäpiirros nimeltä Omakuva äidin kanssa, jonka löydät
oheisesta linkistä. Voit verrata sitä piirrokseen blogiartikkelissa Omakuva äidin kanssa uimarannalla, jossa sama henkilöteema, mutta erona se, että kyseessä
on varjopiirustus, jossa työvälineenä onkin oma sormi ja materiaalina uimarannan
hiekka. Ei siis mikään tavanomainen varjostustekniikka.
Sama työväline ja materiaali löytyvät myös
kolmevuotiaan piirustuksesta nimeltä Auringonpoikanen ja paisteet.
Seuraavasta blogiartikkelista otsakkeella Miten kirjoitetaan äiti voi nähdä, että myös kirjainten kirjoittaminen mallista onnistuu
kolmevuotiaalta, toki hieman hapuilevasti.
Myös lapsille valmistetaan turvallisia akryylivärejä, jossei Suomessa, niin ainakin jossain päin maailmaa. Akryylivärit sopivat hyvin äidille ja
lapselle, kiireiselle taiteilijatyöparille, sillä akryylivärit kuivuvat
nopeasti, ja ovat täten omiaan esim. luontomaalausretkille tai muihin
taiteellisiin kokeiluihin, kuten merivedellä maalaamiseen Intiassa – kokeilu, josta voit
lukea lisää oheisen linkin artikkelista.
Tämän seuraavan linkin artikkelissa voit nähdä kolmevuotiaan tytön maalaamassa Intiassa ja sitä seuraavassa linkissä puolestaan yksityiskohdan kyseisestä akryylityöstä valmiina.
Blogiartikkelista Nimetön löydät puolestaan toisen
työn, jonka kolmevuotias on maalannut akryylivärein.
Mainittakoon lopuksi huomio kolmevuotiaan lapsen elämän
ja taidenäyttelyiden yhteensopivuudesta.
Kuten Miniatyyrian Vuoden nuori taiteilija –näyttelystä kertovassa blogiartikkelissa todettiin, ei kolmevuotias jaksa
ylläpitää kiinnostusta abstraktiin maalaustaiteeseen kovinkaan kauaa.
Taide-elämyksinä taidenäyttelyä paremmin lasta sävähdyttävät siis esim. Korkeasaaren eläintarhan eläimet tai performanssitaiteilijaa muistuttava huvipuisto Linnanmäen pelle.
Taide-elämyksinä taidenäyttelyä paremmin lasta sävähdyttävät siis esim. Korkeasaaren eläintarhan eläimet tai performanssitaiteilijaa muistuttava huvipuisto Linnanmäen pelle.
Kommentit