Tuntematon kalevala; osa 18/24
... Monen tunnin kuluttua oli aurinkokin laskeutunut, mutta ihme kyllä, kumpaakaan heistä ei vieläkään väsyttänyt.
Pian kaukaa alkoi hahmottua jotain outoa soikion muotoista.
Ja Ilmarinen ei voinut muuta, kuin riemuita.
- Onko tuo se laiva? Lyli kysyi.
- Se se on!
He lähestyivät laivaa hyvin nopeasti, sillä valaan tahtikin oli sellainen.
Laiva oli jo selvästi näkyvissä.
- Tuolla on tikkaat, joita me voidaan kiivetä ylös, Ilmarinen sanoi.
- Tulenko mäkin siis mukaan? Lyli kysyi.
- Tietenkin! Ei kai sua pelota?
- Vähän tuntuu perhoset vatsassa, Lyli vastasi.
- Voit tietenkin jäädä tänne ulkopuolelle nössöilemään jos haluat, mutta mä oon ainakin menossa tonne, Ilmarinen uhmasi.
- Kyllä mäkin sit varmaan tuun.
He molemmat olivat kiipeämässä tikkaita ylös, kun Lyli keskeytti.
- Sun piti antaa ne helmet sille valaalle.
- Ai niin, Ilmarinen sanoi tuskastuneena, ja pudotti kymmenen helmeä mereen.
Sitten he jatkoivat matkaa.
Kommentit