Nelivuotistarkastus

Neuvolan nelivuotistarkastuksessa pikku taiteilijalla oli kaikki hyvin
ja hän oli ikäisekseen kehittynyt kaikin puolin erinomaisesti.
Se, että pikku taiteilija osaa jo puhua ja ymmärtää kolmea eri kieltä,
oli poikkeuksellista, mutta positiivisessa mielessä.

Iso taiteilija on jo aiemmin tuumannut, ja sai tästä vielä lisäpontta ajatuksilleen,
että suomalaisten tulisi reilusti hyväksyä myös muunkieliset ihmiset
mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan,
koska muunkielisissä ihmisissä ja erityisesti heidän lapsissaan piilee positiivinen voimavara,
koska lapset oppivat helposti useamman kuin yhden kielen.
Työnantajille iso taiteilija halusi sanoa esimerkkinä tiedoksi sen, että se työntekijä,
jonka työhakemuksen esim. tällä viikolla hylkäsit kansalaisuuden tai kielitaidon perusteella,
saattoi olla jonkun suomalaisen lapsen korkeastikoulutettu Suomeen veroja maksava isä tai äiti.
Ja Suomenkin tulevaisuus ovat lapset, joiden vanhemmistakin tulee välittää.

Yksi hyvä edistysaskel monikulttuurisuuteen on muuten se,
että Pikku Kakkoseen on nyt tullut englanniksikin puhuttua ohjelmaa.
Ison taiteilijan mielestä on ihan hupsua olettaa,
että vieraan kielen kieliopinnot tulisi Suomessa aloittaa
vasta kolmannella tai neljännellä luokalla peruskoulussa,
niin kuin aikoinaan on tehty.

Neuvolassa pikku taiteilijalle tehtiin myös kypsyystesti,
eikä siihen päästetty pikku taiteilijan vanhempia mukaan katsomaan tai auttamaan.
Ainoa asia, josta neuvolantäti testin tuloksien perusteella mainitsi,
oli se, että pikku taiteilijan käden piirrosjälki oli hieman hentoa,
kun hänen piti kynällä piirtää määrättyjä kuvioita.
Muutoin testi meni siis hyvin.

Iso taiteilija selitti tämän sillä, että kynän kirjoitusote on erilainen kuin maalausote pensselillä,
ja pikku taiteilija on ennemminkin maalannut kuin piirtänyt koko pienen ikänsä.
Toinen huomioitava seikka on tietenkin se, että pikku taiteilija on myös tottunut älypuhelimen käyttäjä, ja älypuhelimella piirtämiseenhän ei tarvita kynää eikä voimaa.

Tämän vuoksi, vaikka pikku taiteilija onkin uutta älypuhelin-sukupolvea,
aloitamme nyt kuitenkin perinteisen piirroskauden,
ja se saattaa näkyä myös tässä Miniatyyria-blogissa.

Muistutuksena vielä lukijoillemme, että voit hankkia Miniatyyrian kortteja Nykytaiteen Museo Kiasman Rosebud-kaupasta Helsingistä. Hankkimalla korttejamme tuet suomalaista työtä ja taidetta!
Ja mikä parhainta - Lähettämällä korttimme annat lisäksi työtä postinjakajille sekä hyvän mielen kortin vastaanottajalle!






Kommentit

Miniatyyria sanoi…
Vantaalla aloitetaan englanninkielen opinnot jo ensimmäisellä luokalla vuonna 2016!: http://www.vantaa.fi/ajankohtaista-arkisto/opetus_ja_kasvatus/101/0/vantaalla_aloitetaan_pian_englanninopiskelu_jo_ekaluokalla