Suunnan muutos?

Niinhän siinä sitten kävi, että Miniatyyria joutunee aloittamaan muiden töiden mainostamisen,
jotta tämä bloggaus olisi kannattavaa.
Harmi sikäli, että iso taiteilijakin luki juuri hiljattain uutisista,
että tutkimusten mukaan itsestä puhuminen on ihan terveellistä,
koska ihmiset myös tekevät sitä mieluiten.

Facebook:han keksittiin arvatenkin juuri sitä varten, että ihmiset saisivat puhua itsestään.
Pikku taiteilija ei synnyttyään lähtenyt Facebook-touhuun mukaan,
koska ikärajakin Facebook-palveluun oli 13 vuotta, vaan pikku taiteilija aloitti bloggaamisen.

Pikku taiteilijan neljä ensimmäistä blogivuotta ovat opettaneet paljon internetin saloja.
Tänä päivänä esim. Google kertoo jopa sen, kuinka monta lukijaa blogillasi on.
Se, uskotko sinä sitä, on sinun oma asiasi.
Sen verran Miniatyyria voi kuitenkin omalta kohdaltaan paljastaa,
että Miniatyyrian taidetyöt ja käsitetaide ovat olleet niin uniikkeja ja harvinaisia,
ettei moni ole niitä arvannut edes googlettaa.



Kommentit